Graafinen versio
På svenska  In English



Professori K. E. Kivirikko (1870-1947)

Kirkkojärvi teki vaikutuksen

Professori K.E. Kivirikko (vuoteen 1906 Stenroos, Karl Emil) on tullut tunnetuksi ennen kaikkea lintutieteilijänä ja lintujen täyttäjänä. Hän oli syntynyt Helsingissä, mutta vietti lapsuutensa kesät Nurmijärvellä, jossa hänellä oli kahdenkymmenen vuoden ajan kesäasunto, pääosin 1940-luvulla ja lopullisesti 1950-luvun alussa kuivatetun Kirkkojärven etelärannalla. Kiinnostuksensa lintujen maailmaan hän sai juuri Kirkkojärvellä, joka aikanaan tunnettiin yhtenä maamme rikkaimmista lintujärvistä.

Tutkija ja opettaja

Kivirikko opiskeli luonnontieteitä A.J. Melan johdolla Helsingin normaalilyseossa ja J.A. Palménin sekä John Sahlbergin johdolla yliopistossa. Ylioppilaaksi Kivirikko pääsi vuonna
1889, filosofian kandidaatti hänestä tuli 1892 ja lisensiaatti vuonna 1898. Kivirikon väitöskirja Das Thierleben im Nurmijärvi-See valmistui vuonna 1898 ja se oli ensimmäinen laajahko limnologinen tutkimus suomalaisen järven eliömaailmasta. Väitöskirjan kirjoittamisen jälkeen Kivirikko siirtyi tutkijauralta opetusalalle. Hän toimi Sortavalassa reaalilyseon lehtorina 1899-1905 ja Helsingin suomalaisen normaalilyseon lehtorina 1905-1938. Vuosina 1911-1938 Kivirikko oli koulun ensimmäinen biologian ja maantieteen yliopettaja. Samaan aikaan hän opetti yliopistossa opiskelleita tulevia biologian ja maantieteen opettajia.

K.E. Kivirikko oli muun muassa Suomalaisen eläin- ja kasvitieteellisen seuran Vanamon ja Luonnon Ystävä -lehden perustajia. Lisäksi hänet tunnetaan harrastajavalokuvaajana. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1930.

K.E: Kivirikko on tullut tunnetuksi yhtenä suomalaisen luonnonhistoriallisen kirjallisuuden merkittävimmistä kirjoittajista. Hän on kirjoittanut lukuisia biologiaa käsitteleviä kirjoja, joista on otettu monia uusintapainoksia. Näistä esimerkkejä ovat Eläinoppi, Kasvioppi, Koulukasviot, Maapallon eläimistö, Suomen luurankoiset, Suomen linnut ja Suomen selkärankaiset.

Kivirikko-kokoelma

Tutkijan ja tietokirjallisuuden kirjoittajan uran lisäksi Kivirikko tuli tunnetuksi taitavana eläinten täyttäjänä. Hän osasi sijoittaa täytetyn eläimen sen luonnolliseen elinympäristöön tekemällä aidon tuntuisia tilannekuvia täyttämiensä eläinten ympärille.

Helsingin yliopiston luonnontieteellisessä keskusmuseossa, Eläinmuseossa, on laaja Kivirikon lintu- ja nisäkäskokoelma vuosilta 1880-1940. Kokoelmassa on edustettuna lähes koko
Suomen pesimälinnusto ja lisäksi kymmeniä muita lintulajeja ja kolmisenkymmentä nisäkäslajia.

Kirjallisuutta:

Itkonen, Pirjo. Kylää ja kyläläisiä: muistitietoa Nurmijärven kirkonkylästä 1920-luvulta 1950-luvulle, 1998.

Sormunen, Irja. Nurmijärven pitäjän historia 1900-1970, III osa, 1974.

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti