Graafinen versio
På svenska  In English



 

 

Klaukkalan keskuspuhdistamo

Klaukkalan keskuspuhdistamo on toteutettu kalliopuhdistamona ja puhdistamo otettiin käyttöön marraskuussa 2005. Puhdistamolle johdetaan käsiteltäviksi Klaukkalan, Rajamäen ja Röykän taajamien sekä Altia Oyj:n tehdasalueen jätevedet. Rajamäeltä jätevedet johdetaan 23 kilometrin pituista siirtoviemäriä pitkin Klaukkalaan.  Puhdistamolla käsiteltiin vuonna 2008 jätevettä 2,59 milj. kuutiota eli noin 7100 kuutiota vuorokaudessa. 

Puhdistamo on kolmelinjainen aktiivilietelaitos, jossa toteutetaan tehokas orgaanisen aineen, fosforin ja typen poisto. Fosforin poisto tapahtuu kemiallisena saostuksena rautasulfaatin avulla.  Typen poisto perustuu biologiseen denitrifikaatio-nitrifikaatio-prosessiin, jossa tarvittava hiililähde saadaan tulevasta jätevedestä. Prosessissa syntyvä liete mädätetään, kuivataan ja viedään kunnan omistamalle Metsä-Tuomelan jäteasemalle kompostoitavaksi. Mädätyksessä syntyvä biokaasu johdetaan Klaukkalan lämpölaitokselle poltettavaksi.

Puhdistusprosessi

Jätevedestä poistetaan mekaanisesti jäteveden mukana tuleva karkea kiintoaines ( kuitumaiset epäpuhtaudet, hiekka) välppäyksen, hiekanerotuksen ja esiselkeytyksen avulla. Mekaanisen esikäsittelyn jälkeen vesi johdetaan biologiseen vaiheeseen. Tämä koostuu kolmesta sekoitus- ja ilmastusvyöhykkeineen olevasta kahdeksan metriä syvistä aktiivilietealtaista, joissa  toteutetaan tehokas orgaanisen aineen ja typen poisto. Biologisen vaiheen jälkeen vesi johdetaan kuusi metriä syviin jälkiselkeytysaltaisiin, joissa tapahtuu veden erottuminen lietteestä. Jälkiselkeytyksessä erottuva käsitelty jätevesi johdetaan  Luhtajokeen.

Prosessista poistettava liete sakeutetaan syvissä esiselkeytyksen tiivistystaskuissa, josta tiivistynyt liete johdetaan esikuivauksen kautta mädättämöön. Mädättämöstä liete johdetaan kuivauksen kautta varastosiiloihin. Siiloista liete kuljetetaan MetsäTuomelan jäteasemalle kompostoitavaksi. Lietteenkäsittelyprosessissa syntyvä biokaasu johdetaan läheiseen kaukolämpölaitokseen poltettavaksi. 

Puhdistusvaatimukset 

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston  17.4.2002 myöntämässä puhdistamon ympäristöluvassa on asetettu vaatimukset puhdistamon puhdistustuloksille. Ympäristöluvan mukaan jätevedet on käsiteltävä niin, että vesistöön johdettavan jäteveden pitoisuudet ja poistotehot ovat taulukon 1 mukaiset.

Taulukko 1.Vesistöön johdettavan jäteveden lupaehdot.

 

  pitosuus (mg/l) poistoteho (%)
  enintään vähintään
BOD7-atu 10 95
kokonaisfosfori 0,5 95
kokonaistyppi   70
ammoniumtyppi 4 90
CODCr 125 75
kiintoaine 35 90
 

Vaikutusten tarkkailu

Jätevedenpuhdistamoiden purkualueen vesistö- ja eliövaikutuksia seurataan vesistöalueen yhteistarkkailun avulla, joiden tuloksista kerrotaan alla olevissa raporteissa.

VHVSY Raportti 11/2018. Vantaanjoen yhteistarkkailu – Vedenlaatu 2017. 

Vantaanjoen yhteistarkkailu – Kalasto ja pohjaeläimet 2015-2017 Yhteenvetoraportti. Kala- ja vesijulkaisuja nro 239.

 
Yhteyshenkilö jätevesien puhdistamoissa ja pumppaamoissa on käyttöpäällikkö.

 

 


Matias Niemi
käyttöpäällikkö
Puh. 040 317 2344

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti