Graafinen versio
På svenska  In English



Klaukkalan keskustassa ja Lepsämässä talousvedessä voi olla ajoittain ruskeaa väriä

16.8.2019 10.00

Perjantaina 2.8.2019 Klaukkalan keskustassa tapahtuneen runkovesijohtovuodon johdosta vesijohtoverkostosta on irronnut rautasakkaa. Keskiviikkona 14.8.2019 suoritettiin Nurmijärven Veden toimesta Klaukkalan vesitornin vuosittainen ylitäyttö, joka on vesijohtoverkoston säännöllinen kunnossapitoon liittyvä toimenpide. Vesitornin täytön yhteydessä virtausnopeudet Klaukkalan alueen vesijohtoverkostossa ovat kasvaneet, jolloin putkistoissa olevaa sakkaa on lähtenyt liikkeelle kulkeutuen paikoitellen käyttäjille asti.

Rautasakka on rusehtavaa tai muutoin hyvin tummaa ja värjää käyttöveden helposti. Sakka ei ole terveydelle haitallista mutta sakkapitoista vettä ei kannata käyttää talousvetenä. Käyttövettä voi juoksuttaa kiinteistöltä mahdollisimman monesta vesipisteestä samanaikaisesti kunnes väri kirkastuu.

Nurmijärven Vesi huuhtelee parhaillaan vesijohtoverkostoa useissa eri kohteissa Lepsämän ja Klaukkalan alueella. Huuhtelutoimenpiteitä jatketaan tarpeen mukaan koko viikonlopun ajan.

Mikäli ongelma ei poistu vedenkäyttäjän pitkäkestoisellakaan huuhtelulla, voitte olla yhteydessä Nurmijärven Veden vikapalveluun puh. 09 - 879 7112.

Nurmijärven Vesi pahoittelee asiakkaille aiheutunutta haittaa.

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti