Graafinen versio
På svenska  In English



Jätevesineuvonta on täydessä vauhdissa

1.7.2019 9.00

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen jätevesineuvojilla on ollut vauhdikas kevät ja alkukesä. Keväällä neuvojia työllistivät muistutuskirjeet, joita lähetettiin Nurmijärvellä, Tuusulassa, Vantaalla ja Espoossa aiemmin neuvotuille kiinteistöille, joiden jätevesijärjestelmissä oli todettu olevan parantamisen tarvetta. Touko-kesäkuussa annettiin myös kiinteistökohtaista neuvontaa Nurmijärvellä ja Hyvinkäällä.

Yhdistyksen jätevesineuvojat Paula Luodeslampi ja Iia Suomi ovat olleet positiivisesti yllättyneitä kiinteistönomistajien suhtautumisesta neuvontaan sekä uudistusten toteuttamiseen. Muistutuskirjeistä saatujen yhteydenottojen perusteella osa kiinteistönomistajista on jo uudistanut järjestelmänsä, ja osa on kysynyt lisätietoja uuden järjestelmän toteuttamiseksi. Myös neuvontakäynneillä kiinteistönomistajien suhtautuminen on ollut suurimmaksi osaksi positiivista, ja neuvonta on vastaanotettu aidosti kiinnostuneina.

Kiinteistökohtainen neuvonta jatkuu heinäkuussa Tuusulassa Rusutjärven ja Tuusulanjärven ympäristössä sekä Vähä-Muorin pohjavesialueella. Järvenpäässä neuvontaa tarjotaan Myllylän pohjavesialueella sekä Keravanjoen varrella. Vantaalla neuvonta taas keskittyy Vantaan itä- ja pohjoisosiin.

Kiinteistöillä, jotka sijaitsevat enintään 100 metriä vesistöstä tai pohjavesialueilla, puutteelliset järjestelmät on kunnostettava 31.10.2019 mennessä. Järjestelmänsä jo uusineita kiinteistöjä muistutetaan laitteiston huollon tärkeydestä.

Puhelin- ja sähköpostineuvontaa tarjotaan kaikkien Vantaanjoen valuma-alueen kuntien kiinteistönomistajille. Tule siis rohkeasti kysymään neuvoa, niin selvitetään jätevesiasiat yhdessä!

Hyödynnä ilmaista ja puolueetonta neuvontaa vielä 31.10.2019 asti!

Lisätietoja:

Iia Suomi
hajaneuvoja@vantaanjoki.fi
puh. 044 322 4210

Paula Luodeslampi
paula.luodeslampi@vantaanjoki.fi
puh. 044 767 1393
(lomalla 1.-21.7.2019)

Facebook www.facebook.com/vhvsy

Hankkeen verkkosivut www.vantaanjoki.fi > jätevedenpuhdistus


Kuva: Pelkät saostuskaivot eivät juurikaan puhdista jätevesiä, vaan purkupaikassa voi näyttää tältä (kuva: Paula Luodeslampi).

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti