Graafinen versio
På svenska  In English



Kunnanhallituksen päätökset 6.5.2019

7.5.2019 8.00

Päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin:

88 § Yksityistielain uudistuminen 1.1.2019 alkaen ja kunnan hoitosopimus- ja avustamiskäytännön muutostarve / jatkovalmistelujen linjaaminen

Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti

 - liitteenä esitetyn hankesuunnitelman jatkovalmistelujen pohjaksi ja

- ns. hoitosopimusten piirissä olleiden tiekuntien (yksityisteiden) osalta siirtymäajan siten, että siirtymäaika (irtisanomisaika) päättyy viimeistään 1.5.2020 ja

- että siirtymäaikaan asti (irtisanomisajan) kunta voi omalta osaltaan jatkaa ko. yksityisteiden päivittäishoitoa aikaisempien vuosien malliin ja käytössä olevien määrärahojen puitteissa sekä tiekuntien tahtotila huomioiden.

94 § Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta vuoden 2019 europarlamenttivaaleja varten

Päätös: Esityksen mukaan siten, että kunnanhallitus yksimielisesti muutti 12. Palojoen äänestysalueen lautakuntaa siten, että varsinaisen jäsenen Karppinen Tuomo (KOK) tilalle tulee varajäsenenä aiemmin toiminut Rautanen-Saari Leena (KESK).

 97 § Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymän yhtymäkokousedustajan ja varaedustajan valinta

Päätös:Päätti nimetä varsinaiseksi yhtymäkokousedustajaksi Jerry Latvan sekä varajäseneksi Juha Peltosen.

 

98 § Osallistuminen Viron ja Suomen ystävyyskuntapäiville 24. - 25.5.2019

Päätös: Kunnanhallitus päätti nimetä hallintojohtaja Jukka Anttilan sekä tiedustella Markku Jalavan osallistumista 24. - 25.5.2019 Viron ystävyyskuntaseminaarin kunnanhallituksen edustajiksi.

 

99 § Ilmoitusasiat

Päätös: Esityksen mukaan, minkä lisäksi kunnanhallitus nimesi Seija Marteliuksen kunnanhallituksen edustajaksi 19.5. Rajamäen seppelpartioon.

 

101 § Kehitys- ja keskusteluasiat

Päätös: Esityksen mukaan, minkä lisäksi kunnanhallitus keskusteli
3) Vaskomäen päiväkodin, Lepsämän koulun sekä Seitsemän veljeksen koulun ajankohtaisesta tilanteesta, sekä

4) Palveluverkkosuunnitelman ajankohtaisesta tilanteesta

 

Esityslista >>


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti