Graafinen versio
På svenska  In English



Nurmijärven kunnan uuden valmistuskeittiön nimeksi ”Aleksian Pata”

10.4.2019 13.00

Nurmijärven kunnanvaltuusto teki huhtikuussa 2018 päätöksen siitä, että Nurmijärvelle rakennetaan yksi valmistuskeittiö, missä valmistetaan ruoka kaikkiin Nurmijärven kunnan kouluihin, päiväkoteihin ja henkilöstöravintoloihin. Keittiön rakentaminen on aloitettu tammikuussa 2019 ja sen odotetaan valmistuvan joulukuussa 2019.

Aleksia-liikelaitos halusi uuden valmistuskeittiön saavan arvoisensa nimen, nimen joka kannustaa nurmijärveläisiä lapsia, nuoria ja aikuisia ruokailemaan sekä Aleksian ruokapalvelun työntekijöitä lunastamaan iskulauseensa "Tehkäät hyvin".

Niinpä uudelle valmistuskeittiölle julistettiin helmikuussa 2019 nimikilpailu, jossa toivottiin ehdotuksia uuden keittiön nimeksi. Kilpailuun saivat osallistua kaikki kuntalaiset ja myös liikelaitoksen oma henkilöstö, nimiehdotuksia sai lähettää netin kautta tai täyttämällä kunnan kirjastoissa kilpailulomakkeen. Vastausaika oli kaksi viikkoa ajalla 4.-17.2.2019. Erilaisia vastauksia tuli mukavasti, yhteensä 72 kpl. Nimiehdotuksista löytyi kauhaa, pataa, kakkua, soppaa ja keittiötä eri muodoissa. Monet ehdotukset olivat myös Aleksis Kiven hengen mukaisia sekä sisälsivät Nurmijärvi-sanan jossain muodossa.  

Aleksia-liikelaitoksen johtoryhmä valitsi ehdotuksista voittajan ja nimeksi valikoitui "Aleksian Pata". Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin "Nurmijärvi on ilmiö" -huppari sekä täytekakku. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti, onnittelut voittajalle!


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta
Tietosuoja

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti