Graafinen versio
På svenska  In English



Nurmijärven kunnan nuorten kesätyö

 Nuorten kesäsetelirahaa

on varattu 155 ensimmäiselle aktiiviselle nuorelle, jotka itse etsivät työpaikkansa ja ovat syntyneet vuosina 1999-2002. Työnantajan tulee olla joko yritys, yhteisö tai säätiö (ei yksityishenkilö). Työnantaja voi olla myös ei-nurmijärveläinen. Tuen suuruus työnantajalle on 330 euroa/nuori/kahden viikon työjakso ja työnantajan tulee maksaa nuorelle vähintään 380 euroa kahden viikon työjaksolta.

Hakemus tulee palauttaa henkilökohtaisesti joko Nurmijärven kunnanvirastolle nuorisopalveluihin os. Keskustie 2 B, Nurmijärvi tai johonkin nuorisotiloista (Klaukkala, Ahjola, Rajamäki, Röykkä, Haikala) niiden aukioloaikoina.

Palauttaessasi hakemusta saat samalla tiedon kesäsetelin myöntämisestä.

 

Nurmijärven kunta palkkaa kesätöihin 2017

  • 70 nuorta, jotka ovat syntyneet vuosina 1999-2002
  • liikunta-alueiden kunnossapitotehtäviin valittavien nuorten tulee olla täyttänyt 16 vuotta
  • työsuhde kestää kaksi viikkoa ja työaika on 30 h/viikko
  • palkka 380 euroa kahden viikon työjaksolta
  • haettavia paikkoja on terveyskeskuksen eri osastoilla, vanhustenhoidossa, siivouksessa, liikuntapaikkojen kunnossapitotehtävissä, kirjastoissa, päiväkodeissa, kunta-ATK:ssa ja ruokapalveluissa
  • nuori voi hakea kahta eri kunnan kesätyöpaikkaa ja molemmista tulee täyttää oma hakemus

Viheralueiden kunnostustöihin palkataan

  • 10 nuorta eripituisiin työsuhteisiin ajalla 15.5.-30.9.2017
  • nuoren tulee olla täyttänyt 16 vuotta
  • päältä ajettavien ruohonleikkureiden käyttäjiksi aikovilla tulee olla vähintään T-luokan ajokortti
  • nuorelle maksetaan TTES:n mukaista palkkaa

Hakuaika yllämainittuihin kesätyöpaikkoihin alkaa 13.2.2017 ja päättyy 10.3.2017 kello 15.00 Paikkoja haetaan sähköisesti osoitteessa www.nurmijarvi.fi/tyopaikat.

 

Lisätietoja kesätöistä  Merja Winha-Järvinen puh. 040 317 2060 tai Maiju Laitala 040 317 2059. 

 

ARVONNAT ON SUORITETTU.
Katso lisätietoa ja lista kesätyöpaikan saaneista nuorista TÄSTÄ .

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti