Graafinen versio
På svenska  In English



Avustukset

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJE

1. YLEISTÄ

Sivistyslautakunta myöntää avustuksia harkintansa mukaan nurmijärveläisten nuorisoyhdistysten, nuorisojärjestöjen ja nuorisotoimintaa järjestäville toimintaryhmille.

Avustukset on tarkoitettu alle 29-vuotiaiden nuorten harrastustoiminnan edistämiseen ja tukemiseen, nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen, nuorten kasvuun ja itsenäisyyden tukemiseen.

Avustuksella ei voi kattaa toiminnan kuluja kokonaisuudessaan vaan avustettavalla tulee myös olla omaa varainhankintaa.

2. AVUSTUSMUODOT

Paikallisten nuorisoyhdistysten ja muun nuorten itsensä järjestämän nuorisotoiminnan avustusmuotoja on:

2.1. Yleisavustukset
Yleisavustusta myönnetään nurmijärveläisen nuorisoyhdistyksen sääntö-
määräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen.
Yhdistyksen jäsenistä tulee vähintään 2/3 olla alle 29-vuotiaita.

2.2. Kohdeavustukset
a) Toimitila-avustus
Toimitila-avustusta voivat hakea nurmijärveläiset nuorisoyhdistykset, jotka
toimivat omistamissaan tiloissa tai jotka joutuvat maksamaan vuokraa toimitilan
käytöstä.

b) Koulutusavustus
Koulutusavustusta voivat hakea nurmijärveläiset nuorisoyhdistykset
toimihenkilöittensä ja ohjaajiensa koulutukseen.

c) Leiritoiminta-avustus
Leiriavustusta voivat hakea nurmijärveläiset nuorisoyhdistykset yli kolme
vuorokautta kestävään leiritoimintaan.

d) Projektiavustus
Projektiavustus myönnetään nurmijärveläisille nuorisoyhdistyksille ja
-järjestöille sekä nuorten toimintaryhmille.

3. AVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN

3.1. Avustettavien määritelmät
1. Rekisteröity nurmijärveläinen nuorisoyhdistys, jonka jäsenistä vähintään 2/3
on alle 29-vuotiaita.

Valtakunnallinen nuorisojärjestön paikallinen jäsenyhdistys, jonka jäsenistä
Vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

2. Rekisteröidyn nurmijärveläisen aikuisjärjestön nuorisotoimintaryhmä tai
-osasto, jonka nuorisotoiminnan kirjanpito on erotettavissa pääjärjestöstä.

3. Nurmijärveläinen nuorten toimintaryhmä, joka on järjestäytynyt ja jonka jäsenet ovat alle 29-vuotiaita täysi-ikäisiä. Toimintaryhmän toiminnan tulee olla toiminut yhdistyksen kaltaisesti vähintään vuoden ennen avustuksen hakemista.

3.2. Myöntämisen edellytykset
1. hakijan kotipaikka on Nurmijärvi
2. avustettavan toiminnan tulee kohdentua nurmijärveläisiin lapsiin ja nuoriin
3. avustettava toimittaa toimintaan ja talouteen liittyvät asiakirjat nuorisopalveluihin
4. avustusta myönnetään vai yhden hallintokunnan määrärahoista
5. avustus on käytettävä sen kalenterivuoden aikana, jolle avustus on myönnetty

3.3. Avustusta ei myönnetä
1. valtakunnallisiin urheilu-, liikunta-, raittius- tai kulttuurijärjestöihin kuuluvien
paikallisten yhdistysten nuorisotoimintaan
2. koulujen ja oppilaitosten sekä näissä toimivien yhdistysten toimesta järjestettävään nuorisotoimintaan
3. sellaisille nuorisoryhmille, joiden toimintaa järjestetään kunnan toimesta tai tukemana
4. yritystoimintaan
5. yksityishenkilöille


4. AVUSTUSTEN HAKEMINEN

Avustusten hakemisesta ilmoitetaan kunnan virallisissa ilmoituslehdissä, yhdistyksille
lähetettävässä kirjeessä sekä kunnan kotisivuilla.
Avustuslomakkeita saa nuorisopalveluista.

HUOM!
1.6.2017 voimaan astuvan Nurmijärven kunnan organisaatiomuutoksen ja sen myötä nuorisolautakunnan lakkauttamisen vuoksi, 1.6.2017 jälkeen avustushakemukset tulee osoittaa sivistyslautakunnalle.

4.1. Yleisavustus

Avustus on haettavana 31.3.2017  loppuun mennessä yleisavustukseen tarkoitetulla lomakkeella

Hakemukseen on liitettävä:
• toimintakertomus edelliseltä vuodelta
• tilinpäätös
• tilintarkastuskertomus
• toimintasuunnitelma avustuskaudelle
• talousarvio avustuskaudelle
• päätös tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä edelliseltä vuodelta
• selvitys edellisen vuoden avustuksen käytöstä

Uusilta hakijoilta lisäksi
• yhdistyksen säännöt
• ote yhdistysrekisteristä
• keskus- tai piirijärjestön antama todistus jäsenyydestä ja nimenkirjoittajista

Myöntäminen
Avustusta myönnetään paikallisten nuorisoyhdistysten sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen. Yhdistyksen jäsenistä tulee vähintään 2/3 olla alle 29-vuotiaita.

Yleisavustuksen jakoperusteet ovat
1. Hakijan toiminnan tarkoitus, laatu ja laajuus
• toimintojen määrä
• alueellinen kattavuus
• avustuksella tuettavan toiminnan tai toimenpiteen ajankohtaisuus
• nuorisopoliittinen ja -kasvatuksellinen merkitys
• nuorten omatoimisuuden tukeminen
• erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset
• erilaiset väestöryhmät


2. Hakijan taloudellinen asema
• omatoimista varainhankintaa ei huomioida avustusta vähentävänä tekijänä
• sivistyslautakunnan myöntämä avustus ei saa olla pääasiallinen tulonlähde
• hallintokulujen suhteellinen osuus hakijan kuluista vaikuttaa avustukseen alentavasti
• avustuksen saamisen tarve

3. Hakijan muualta saatavissa oleva tuki
• valtiolta, kunnalta tai seurakunnalta saamat avustukset vaikuttavat avustusta vähentävästi

4.2. Kohdeavustukset

 

Hakeminen

Hakuajat

Toimitila-avustusta maaliskuun loppuun mennessä
Leiriavustusta syyskuun loppuun mennessä
Koulutusavustusta marraskuun loppuun mennessä
Projektiavustusta koko vuoden


Kohdeavustusta haetaan ainoastaan tarkoitukseen varatulla lomakkeella. Avustusta voidaan hakea joko ennen tapahtuman järjestämistä tai tapahtuman toteuttamisen jälkeen. Ennakkoon myönnetyistä avustuksista tulee toimittaa hyväksyttävä tilitys avustuksen käytöstä.
Mikäli hakija ei ole hakenut yleisavustusta tulee avustushakemukseen liittää yleisavustuksen hakemisen yhteydessä vaaditut liitteet.

4.2.1. Toimitila-avustus
Avustusta voivat hakea nurmijärveläiset yhdistykset tai ryhmät jotka toimivat omistamissaan tiloissa tai jotka joutuvat maksamaan vuokraa toimitilan käytöstä.

Avustusta voidaan hakea
• suorana vuokra-avustuksena, jolloin avustus maksetaan kuitteja vastaan tai ennakkona vuokra-arviota vastaan
• tilan ylläpidosta aiheutuviin kuluihin. Avustusta määriteltäessä huomioidaan tilassa toteutettava nuorisotoiminta. Avustusta saaneita yhdistyksiä velvoitetaan pitämään seurantaa tilan käytöstä.

4.2.2. Leiriavustus
Avustusta myönnetään nuorisoleiritoimintaan. Avustusta myönnetään vähintään kolme vuorokautta kestävälle leirille.
• yhdistyksen itsensä järjestämään leiriin
• piiri/keskusliiton järjestämälle leirille osallistumiseen

Avustusperiaate on leiriläisvuorokausi (=leiriläisten määrä x leiripäivät)

4.2.3 Koulutusavustus
Nuorisoyhdistysten tai ryhmien kouluttaessa ohjaajia tai toimihenkilöitä myönnetään
avustusta koulutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Hyväksyttäviä menoja ovat nuorisotoimintaan liittyvien kurssien osanottomaksut ja matkakulut (halvinta kulkuneuvoa käyttäen).

4.2.4 Projektiavustus
Avustusta voidaan myöntää rekisteröityjen yhdistysten lisäksi myös toimintaryhmille yksittäistä nuorille suuntautuvaa hanketta varten.

Projektiavustuksella tarkoitetaan kertaluonteista avustusta. Tällaisia ovat mm.

• jonkin erityisen tiettynä ajankohtana toimeenpantavan tapahtuman toteuttamiseen
• uusien työmuotojen kokeiluun myönnettävä avustus
• matka-avustus koti- ja ulkomaille suuntautuneisiin edustus- ja esiintymismatkoihin yhdistyksille
• toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimiseen

5. AVUSTUKSEN KÄYTÖN VALVONTA

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yhdistyksen on esitettävä hyväksyttävä selvitys edellisen vuoden avustusten käytöstä yleisavustuksen hakemisen yhteydessä. Kohdeavustuksen tilitys tehdään siihen varatulla lomakkeella.


6. AVUSTUKSEN TAKAISIN PERIMINEN

Mikäli saaja ei noudata avustuksesta tehtyä sivistyslautakunnan päätöstä, voidaan jo myönnetty ja mahdollisesti maksettu avustus periä takaisin.

 

Nuorisolautakunta 21.01.2015 § 3

Yleisavustus

Kohdeavustuslomake

Merja Winha-Jarvinen
nuorisopäällikkö
Puh. 040 317 2060

 

 

 

 

 

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti