Graafinen versio
På svenska  In English



Myllykosken rannalla

-myllynkivien jauhannasta juhannusjuhliin


Myllyjä ja mylläreitä

Myllykoski oli aikoinaan yksi parhaista myllypaikoista Nurmijärvellä. Kosken rannalla onkin viimeistään 1580-luvulta alkaen ollut sekä kirkonkyläläisten että palojokelaisten myllyt. Myllykoskesta ja sen myllyistä vuonna 1830 tehdyssä kartassa näkyy, että myllyrakennukset sijaitsivat vanhimman sillan vieressä, yläjuoksun puolella: Kirkonkylän mylly Kirkonkylän puoleisella, Palojoen mylly Palojoen puoleisella rannalla. Kun Myllykoskelle valmistui voimalaitos 1920, myllyt siirrettiin kosken rannalta kylien keskustaan. Voimalaitos rakennettiin Palojoen myllyn kohdalle, joten palojokelaisten myllystä ei ole jäänyt merkkejä. Sen sijaan Kirkonkylän myllyn jäänteitä voi vieläkin löytää maastosta.

Palojokelaiset palkkasivat ensimmäisen myllärinsä vuonna 1806, jolloin hitaan jalkamyllyn tilalle rakennettiin tehokkaampi ratasmylly. Myös kirkonkyläläiset rakennuttivat ratasmyllyn 1800-luvulla. Myllärit olivat usein yhteisössään arvostettuja ja yritteliäitä henkilöitä. Myllärin tärkein työ oli jauhinkivien kunnosta huolehtiminen ja niiden teroittaminen. Kokenut mylläri erotti jo kivien jyrinästä, olivatko kivet jauhatusasennossa ja kunnossa.

Myllymatka

Myllyreissuun kului helposti koko päivä. Lähempää tai hevosettomista talosta myllylle tultiin toisinaan kelkalla tai säkit kuljetettiin käsirattailla. Palojoen mylläri Pyynösen muistetaan päästäneen tällaiset jauhattajat jonon ohi. Muussa tapauksessa tulijat jauhattivat viljansa tulojärjestyksessä. Myllymiehet joutuivat jauhatusmatkoillaan usein viipymään ja odottamaan, kun myllyssä oli paljon väkeä tai vedenpuute haittasi myllyn käyntiä.

Kun Kirkonkylän myllärille rakennettiin talo kosken rannalle, tuli siitä jauhattajien odotuspaikka. Myllärin pirtti oli varsinkin syyskaudella täynnä myllyssä kävijöitä. Myllärin emännän kahvipannu porisi jatkuvasti. Syötävät eväät jauhattajilla oli itsellään mukana. Ukot istuivat penkillä ja jaarittelivat jauhatusta odotellessaan. Talojen rengit ja pojat innostuivat joskus puhuttamaan eräitä tarinointiin innokkaita isäntiä niin, että jauhatusvuorokin meni ohi. Sylkeä roiskauteltiin piipun imaisujen välillä lattialle ja emännällä oli siivoamista iltaisin. Taipaleen Kosti-poika muisteli, että hänen äitinsä joutui tämän vuoksi laittamaan seinälle taulun "lattialle sylkeminen kielletty".

Myllymatkat tehtiin enimmäkseen hevosilla. Kuva vuodelta 1914, Nurmijärven museo. 
Viljo Vilkman Nurmijärven kirkonkylällä vuonna 1914.


Tukkijätkät paitahihasillaan

Vantaanjoki on erityisesti 1700-luvulta lähtien ollut tärkeä uittoväylä. Aluksi käytiin tukkikauppaa Helsingin porvareiden kanssa. 1700-luvun loppupuoliskolla puutavaraa kuljetettiin joen varrella oleville sahoille.

Talven aikana kosken rannalle oli kuljetettu tukkeja lähialueelta. Uitto alkoi keväällä heti jäiden lähdettyä. Ennen varsinaista uiton alkamista koskipaikan molemmille rannoille tehtiin puusta puomit, jotta tukit eivät olisi juuttuneet rannoille. Näiden puomien tukipaaluja näkyi Myllykoskenkin rannalla vielä vuosia uittojen loputtua. Varsinaisen uiton aikana tukkimiehet asettuivat erityisesti sellaisiin kohtiin rannalla, joihin tukit voisivat jäädä kiinni, kuten ryteiköt tai kallioiden ja kiven kolot.

Tukinuitto oli lähistöllä asuville kyläläisille aina merkkitapaus. "Sitten tulivat tukkijätkät paitahihasillaan, lakki takaraivolla ja rallatellen. He täyttivät rantatasanteen ja "savotan Sannin" kanttiinin, joka tarjosi pullakahvia ja rusinasoppaa."

Tukinuittajat Myllykoskella 1930-luvun puolivälissä. Kuva Nurmijärven museo
Tukinuittajia Nurmijärven Myllykoskella 1930-luvun puolivälissä.

Säätyläisten huvittelut

1800-luvun jälkipuoliskolla Myllykosken tienoot olivat yksi kirkonkylän säätyläistön retkipaikoista. Kirkkoherra Granfelt kuvaa ravustus-, kalastus- ja uintiretkiä Myllykoskelle: Ravustusretkien saaliit olivat hyviä ja saalis kuljetettiin säkillä kotiin pappilaan. Rapujen määrä Vantaanjoessa väheni 1900-luvulla ja 1930-luvulla rapuja saatiin enää Nukarin koskipaikoista.

Myllybackassa vietti 1850-luvulla kesiänsä professori Otto E.A. Hjelt. Hän oli ollut jonkin aikaa apulaislääkärinä Kupittaan vesiparannuslaitoksessa ja sovelsi oppejaan ilmeisesti myös Nurmijärvellä. Hjeltin aloitteesta Myllykosken myllykouruun järjestettiin suihku. Kirkonkylän herrasväen nuorisolla, toisinaan vanhemmillakin, oli tapana kesäisin pistäytyä myllykourun virkistävässä suihkussa.

Voima-aseman alapuolinen ranta oli ihanteellinen uimapaikka. Joen pohja oli hyvä ja rannan ruohikossa oli leppoista loikoilla ja istuskella. Kirkonkyläläisille ja palojokelaisille se oli lähin uimapaikka, jonne erityisesti nuoriso kokoontui uimaan ja kesäpäivää viettämään.

Kesäpäivän viettoa padolla 1932. Kuva Nurmijärven museo
Myllykoskella sähkölaitoksen padolla kesällä 1932.

Aleksis Kivi Myllymaan talossa

Aleksis Kivi asui Myllymaan talossa kevättalvesta 1862 kevääseen 1863. Talo sijaitsee Myllykosken kuohujen läheisyydessä, Palojoen puoleisella rannalla jyrkän rinteen yläpuolella. Tila oli tuolloin vuokralla hänen veljellään Juhanilla. Myllymaalla asuessaan Kivi viimeisteli Kullervo-näytelmää, jonka loppukohtaus on sijoitettu juuri Myllykosken kaltaiseen maisemaan. Vuonna 1870 Aleksis Kivi lähetti kirjeen ystävälleen Bergbomille, jossa hän kuvaa aikaansa Myllymaalla.

Semmoinen elo ja asunto on minulla ollut ennekin ollut Nurmijärvellä lähes yhden vuoden, hiljaksiin uudistellessani Kullervoa. [...] Sain myös vanhoilta vanhemmiltani ruoka-apua, paljon en tarvinnut kuin palan suomen reikäleipää ja hieman suolaa ja vettä maistui iltasella kuin mansikka; päivälliseksi keitin tai paistoin itselleni parempaa; ja terveyteni varttui rotevalla vauhdilla. Vielä puoli vuotta niin oisin ollut raitis kuin kauris. Mutta närkäs ja huono veljeni ajoi minun pienestä mutta jykevästä mökistä pois, jossa en nauttinut häneltä muuta kuin polttopuut, jotka itse hakkasin kalikoiksi.

Kiven kerrotaan kuljeskelleen metsässä, ottaneen ryöppykylpyjä Myllykoskessa ja hauskuuttaneen lapsia jutuillaan. Kiveä vetivät vuoroin maaseutu ja kaupunki puoleensa. Helsingistä hän haikaili samanlaista "työmiehen huonetta" kuin oli Myllymaan talossa hänen käytössään. Taloudelliset huolet painoivat Kiveä ja hän kaipasi rauhallista huonetta kirjoittamista varten.

Myllymaan talo on edelleen vanhalla paikallaan. Se on tiettävästi peräisin 1800-luvun alusta.

Hääseurue Myllymaan talon edessä vuonna 1929. Kuva Nurmijärven museo
Martta Linforsin (os. Pyynönen) ja Kalle Lindforsin häät Myllymaassa vuonna 1929.

Parhaat kalastuspaikat

Vantaa oli 1900-luvun alussa kalaisa joki. Säynäviä, haukia ja ahvenia saatiin runsaasti varsinkin kutuaikana. Hyvänä merkkinä säynävän kutuajasta pidettiin ulpukan lehtien nousemista pintaan. Keväällä kalastettiin rysillä, merroilla ja katiskoilla. Alkukesällä siirryttiin onkimiseen. Myös uistimella kalastettiin, mutta vetämällä rannasta käsiin. Rantavesissä lekottelevia haukia pyydettiin kolkkaamalla niitä rannalta.

Kesällä oli koskessa kallioiden ja suurten kivien välissä pieniä suvantopaikkoja, joista saattoi saada toistakymmentäkin ahventa yhdellä onkiretkellä. Myllykoskelta yläjuoksulle mentäessä oli muutaman kilometrin matkalla useita hyviä onkipaikkoja: Tamppikoski, Kallionnokka, Haapojennokka, Sileäranta, Pekkolanniitty ja Vuohenpäänkoski.

Vantaan vesi oli mylläri Taipaleen aikana 1910-luvulla vielä niin hyvää, että perhe otti siitä talvisin talousvetensä. Lähialueen talolliset varasivat joesta jäitä kesän helteiksi. Jäät varastoitiin esimerkiksi maakellariin tai sahanpurujen alle. Niitä tarvittiin voin kuljetukseen kesäisin Helsingin torille.

Voima-aseman hoitaja Robert Sairanen ja hänen vaimonsa Helmi kalastavat voima-aseman yläpuolella 1920-luvun lopussa. Kuva Nurmijärven museo
Voima-aseman hoitaja Robert Sairanen ja vaimonsa Helmi soutelemassa Vantaanjoella voima-aseman yläpuolella 1920-luvun lopulla.

Voimalaitos rakennetaan koskelle

Monen vuoden valmistelun jälkeen voimalaitos valmistui maaliskuussa 1920 ja Nurmijärven sähköistäminen pääsi käyntiin. Kosken Palojoen puoleiselle rannalle rakennettiin tiilinen voimalaitos. Voima-aseman yläpuolinen pato oli putouskorkeudeltaan aluksi noin 11 metrinen, mutta muutaman vuoden kuluttua se korotettiin 13 metriseksi. Nykyään padon päällä on kävelysilta. Voimalaitoksen rakentaminen muutti kosken rantoja: voimalaitoksen puoleinen ranta pengerrettiin ja koski perattiin voimalaitoksen alapuolelta. Padolta voimalaitokseen johti paksu puinen vesijohto.

Voimalaitos lopetti kannattamattomana toimintansa 1970 ja vuonna 1982 se purettiin. Padolta voimalaitokseen johtava puuputki on osittain yhä olemassa ja voimalaitoksen rakenteet näkyvät selvästi maastossa.

Voimala 1920-luvulla. Kuva Nurmijärven museo
Voimalaitos vuonna 1920.

Juhlia kosken rannalla

Myllykosken ranta oli oivallinen kesäjuhlien viettopaikka. Se oli kaunis, tunnelmallinen ja sen lisäksi sopivasti nousevan amfiteatterimainen ohjelmien esittämiseen. Voima-aseman hoitajan Robert Sairasen vaimo Fanni Sairanen on kertonut, että juhlat Myllykoskella alkoivat 1920-luvulla. Myllykoskelle veti aluksi erityisesti musiikki. Seitsenjäseninen torvisoittokunta kokoontui 1920-luvulla usein voimalaitokselle harjoittelemaan. Soitto kuului kauas ja nuorisoa kerääntyi sillalle kuuntelemaan harjoituksia.

Kukoistavimmillaan Myllykosken juhlat olivat 1940-50-luvuilla. Voimalaitoksen hoitajan Robert Sairasen vaimo, Fanni, oli innostunut nuorisoseura- ja kotiseutuihminen. Paljolti hänen ansiostaan ja innostaan alettiin juuri Myllykoskella viettää kotiseutujuhlia. Juhlien ohjelmaan kuului tyypillisimmillään juhlapuhe, musiikkia, tarjoilua ja pelejä ja leikkejä. Juhannusjuhlat näytelmineen olivat myös joka kesäinen ohjelma Myllykoskella.

Nuoret kuuntelevat gramofonia voimalaitoksella 1920-luvulla. Kuva Nurmijärven museo
Nuoria voimalaitoksella gramofonia kuuntelemassa 1920-luvulla.

Myllykosken sillat

Kirkonkylästä Tuusulaan johtava tie ylitti Vantaanjoen Myllykosken kohdalla. Tielinjaus näkyy kartoissa ainakin 1700-luvulta alkaen. Tie oli tuolloin vaatimaton kylätie, jota kuljettiin yleensä jalan tai ratsain. Tuolloisilla teillä rattailla liikkuminen oli vaikeaa, paikoin mahdotontakin. Vanha tielinjaus on edelleen hyvin näkyvissä Myllymäen ja Myllymaan talojen välissä.

Entisen voima-aseman kohdalla joen yli johtaa lohkokiviarkkujen varaan rakennettu puusilta. Samalla paikalla oli silta ainakin jo 1700-luvun puolivälissä. Tie laskeutui molemmista kylistä tultaessa melko jyrkästi sillalle. Myllylle ja sahalle tultaessa kuormat olivat usein painavia ja kuormien kuljettaminen ylä- ja alamäessä vaikeaa. Auto-ajan alkaessa mäkien muistetaan usein varsinkin talvikelillä olleen ongelmallisia. Suuria onnettomuuksia muistetaan sattuneen vain yksi: Suomisen kauppa-auto suistui sillalta jokeen. Kyydissä olleet ihmiset selvisivät turmasta säikähdyksellä ja märillä vaatteilla. Apua jouduttiin jonkin aikaa odottelemaan kivellä kosken keskellä.

Keskimmäinen silloista valmistui 1966. Silta on yksi tiemuseon suojelukohteeksi määrittelemistä silloista. Sillan on suunnitellut E. Kokkonen ja siinä yhdistyy onnistuneesti vanha kirvesmiestaito ja nykyaikainen tekniikka. Silta jäi vuonna 1991 valmistuneen uusimman sillan varjoon.

Vanha silta. Kuva Nurmijärven museo
Myllykoskella Siippoon tien ylittävä vanha silta. Vanha silta jäi käytöstä 1950-luvun jälkeen, kun tietä oli oikaistu  ja kosken niskalle rakennettu uusi silta.

 

Kirjallisuutta

Aaltonen Esko: Länsi-Suomen yhteismyllyt. Forssa 1944.

Itkonen Pirjo: Kylää ja kyläläisiä. Muistitietoa Nurmijärven kirkonkylästä. 1920-luvulta 1950-luvulle. Helsinki 1998.

Nurmijärven Joulu. Kirjoitukset: Viljo Helminen: Muistoja Vantaan rannalta, 1981. Helvi Elomaa: Vantaan Myllykosken kolme siltaa, 1991.

Sihvo, Hannes: Elävä Kivi. Aleksis Kivi aikanansa. SKS. Jyväskylä 2002.

Sormunen, Irma: Nurmijärven pitäjän historia III. Vammala 1974.

Sjöblom, Mikko: Nurmijärven Kunnan Sähkölaitos 1918-1968. Vihti 1968.

Tie yhdistää. Tiemuseon julkaisuja 2, 1986.

Tommila, Päiviö: Nurmijärven pitäjän historia I-II. Vammala 1958-1959.

Uusimaa II. Kirjoitus: Esko Aaltonen: Nurmijärven vanhoista myllyistä. Helsinki 1934.


© Nurmijärven museo

 

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti