Graafinen versio
På svenska  In English



Rajamäki

Rajamäki

Rajamäki on perinteikäs, 1880-luvulta vanhan Alkon Rajamäen tehtaiden yhteyteen kasvamaan lähtenyt taajama. Tehtaalla on ollut merkittävä vaikutus Rajamäkeen ja koko kuntaan. Julkisista rakennuksista muun muassa kirkko, urheiluhalli ja uimahalli ovat syntyneet silloisen Alkon myötävaikutuksella. Asukkaita Rajamäellä on yli 7000.

Ensimmäiset Rajamäen työväenasunnot rakennettiin 1800-luvun päättyessä ja ne ovat nykyisin suojelukohteita. Entiseen tehdasyhdyskuntaan on muodostunut asuinalue, jossa vanhaa rakennuskantaa on korjattu ja uutta rakennettu vanhaan sopeuttaen. Keskustaan on viime vuosina rakennettu ja parhaillaan rakenteilla uusia kerrostaloja. Rajamäen funktionalistinen kirkko on vuodelta 1938.

Rajamäellä on taajamista eniten teollisia työpaikkoja. Nykyiset Altia Oyj:n Rajamäen tehtaat on suurin työnantaja kunnan jälkeen. Kunnan pohjoisosan läpi kulkeva Hangon rata palvelee tehtaan kuljetuksia. Muista Rajamäen yrityksistä mainittakoon Teknoksen jauhemaalitehdas, Työtehoseuran ammatillinen aikuiskoulutuskeskus sekä Korsisaari- ja Kiitosimeon -yhtiöt.

SääksiLiikuntamahdollisuuksia löytyy

Rajamäen uimahallin ja urheiluhallin lisäksi noin viiden minuutin ajomatkan päässä Kiljavalla on erinomaiset liikuntamahdollisuudet. Sääksjärven uimaranta tarjoaa kesäisin uimareille hienon hiekkarannan ja talvella alueella kulkee latuverkosto. Perinteiset Kiljavan sairaala ja Kiljavan opisto hotelleineen sijaitsevat myös Sääksjärven rannalla.

Linkkejä

Rajamäen kyläyhdistys (Facebook)


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti