Graafinen versio
På svenska  In English



Talousveden laatu

Nurmijärven vesilaitoksen jakama talousvesi on nurmijärveläistä pohjavettä kaikissa taajamissa Kirkonkylässä, Klaukkalassa, Rajamäellä, Röykässä ja Nukarissa. Vesilaitoksen toiminta-alueella on noin 35 000 ihmistä, mikä on noin 82 % kunnan väestöstä.

Talousveden laatuvaatimukset on määritelty EU:n direktiiviin perustuvassa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (nro 1352/2015) määräyksissä, joka sisältää raja-arvoja vedessä sallittavien aineiden enimmäispitoisuuksille.

Verkostoveden laatua valvotaan ottamalla tarkkailuohjelman mukaisia vesinäytteitä, jotka analysoidaan yksityisissä vesilaboratorioissa. Talousveden laadun virallinen valvontaviranomainen kunnassamme on terveyslautakunta.

Pohjavesi on yleensä hyvälaatuista, tasalämpöistä ja maakerrosten suojaamaa. Vaikka pohjaveden ominaisuudet ovat talousvedeksi sopivia, on kuitenkin yleistä, että pohjavettä on käsiteltävä ennen kulutukseen johtamista.

Pohjaveden käsittelytarve aiheutuu yleensä syövyttävyydestä tai raudan ja mangaanin esiintymisestä. Mikäli syövyttävyyttä ei poisteta, putkistoista, hanoista ja säiliöistä liukenee veteen metalleja kuten esimerkiksi kuparia, lyijyä, sinkkiä tai kromia. Raudan esiintyminen pohjavedessä ei ole terveydellinen haitta, mutta se on teknisesti ja esteettisesti ongelmallista.

Yleensä pohjavedessä ei ole hygieenisiä ongelmia, minkä johdosta vettä ei tarvitse desinfioida esimerkiksi kloorilla. Veden hygieenisen laadun varmistamiseksi vedenottamoilla on käytössä UV-desinfiointi.

Veden ominaisuuksia vuonna 2016 on esitetty seuraavassa:

Verkostovesi pH Kok.kovuus määrittely Kalsium Mg Fluoridi
dHo mg/l mg/l mg/l
Kirkonkylä 7,5 7,0 keskikova 36,3 11,7  
Klaukkala 7,8 6,5 keskikova 30,2 9,9 0,7
Rajamäki, Röykkä 8,5

2,6

erittäin  pehmeä

14,2

2,5

 0,9

Nukari 7,8 5,1 pehmeä 21,8 9,0  
Talousvesiasetuksen (1352/2015) laatusuositus tai -vaatimus 6,5 - 9,5 ei raja-arvoa   ei raja arvoa ei raja-arvoa 1,5

 

Vedenkäsittely

Nurmijärven pohjaveden laatu on hyvä ilman käsittelyjä, mutta syövyttävyyden tai raudan ja mangaanin esiintymisestä johtuen vesi käsitellään. Veden käsittelymenetelminä käytetään veden ilmastusta ja/tai kemikalointia riippuen vedessä esiintyvistä haitoista (syövyttävyys, rauta, mangaani).  

Syövyttävyyden haittana on metallien liukeneminen veteen putkistoista, hanoista ja säiliöistä. Raudan ja mangaanin esiintymisen haittana on kalusteiden värjäytyminen.

Veden hygieenisen laadun varmistamiseksi vedenottamoilla on käytössä UV-vedenkäsittely  ja / tai varaus kloorin käyttöön.

 

Veden kalkkipitoisuus (= Kovuus dH )

Pohjaveden sisältämällä kalkilla on tärkeä merkitys vesijohtoveden ominaisuuksille ja syövyttävyyden poistolle. Mikäli vesi sisältää kalkkia riittävästi, se on parempaa putkistojen ja niissä olevien laitteiden metallien syöpymistä vastaan.

Kalkkipitoisen veden käytön haittana on saostuminen joihinkin LVI-laitteisiin. Haittaa voidaan  oleellisesti pienentää kiinteistöjen rakentamisen ja peruskorjauksen yhteydessä tehdyillä ratkaisuilla sekä kiinteistön hoitotoimenpiteillä. Huoltamalla ja tarkastamalla säännöllisesti lämminvesivaraajia ja muita LVI-laitteita voidaan taata laitteiden häiriötön toiminta ja pidentää niiden käyttöikää. Samoin erilaiset vedenkeittimet  ja kotitalouskoneet on hyödyllistä käsitellä määräajoin kalkinpoistoaineella.

Yhteyshenkilö vedenlaatuasioissa on käyttöpäällikkö.

Matias Niemi
käyttöpäällikkö
Puh. 040 317 2344

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti