Graafinen versio
På svenska  In English



Kunnallistekniikan suunnittelu

Kunnallistekniikan suunnittelun tehtävinä ovat katujen, kunnallistekniikan, yleisten alueiden, kuten torien ja pysäköintialueiden suunnittelu. 

KirkonkyläSuunnittelukohde liittyy usein myös valtion hallinnoimaan yleiseen tiehen, jolloin tehdään yhteistyötä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) kanssa.

Kunnallistekniikan suunnittelu tekee yhteistyössä Nurmijärven Veden kanssa vesihuollon suunnittelua.

Yksikön tehtäviin kuuluu myös liikenneturvallisuustyö, joukkoliikenneasiat, asukkaiden aloitteiden käsittely, liitoskohtalausuntojen antaminen rakennuslupaa varten, sijoitusluvat ja yhteistyö kaavoittajien kanssa kaavan laatimisen eri vaiheissa.

Yksikössä työskentelevän hankekoordinaattorin vastuualueisiin kuuluvat haja-asutusalueiden vesiosuuskuntahankkeiden käynnistäminen, konsulttityönä tehtävän suunnittelutyön ohjaaminen ja hankkeiden koordinointi.

Nurmijärven kunnan uusi korkeusjärjestelmä N2000 otettiin käyttöön 16.12.2014.

Korkeusjärjestelmän vaihtaminen vaikuttaa erityisesti rakentamiseen liittyvien piirustusten sisältöön ja itse rakentamiseen. Katso lisätietoja >>

 

Yhteystiedot


Pia Korteniemi
liikenneinsinööri
Puh. 040 317 2311
Anu Roimela
kunnallistekniikan suunnittelija
Puh. 040 317 2382
Nina Oikarinen
tekninen valmistelija
Puh. 040 317 4422
Hanna Nieminen
kunnallistekniikan suunnittelija
Puh. 040 317 2313
Tiia Lindqvist
kunnallistekniikan suunnittelija
Puh. 040 317 2490

 

 

 

 

 

 

 


Nurmijärven kunta
PL 37
01901 Nurmijärvi
Puh. (09) 250 021
Faksi (09) 2500 2010
Email: kunta@nurmijarvi.fi

Yhteystiedot 
Kartta

Hakemisto A-Ö
Sivukartta
Tietoa sivustosta

Anna palautetta

Extranet

Etusivulle

Tiedotuslehti